12.2.2015 odotti tällainen yllättävä huijarikerjäläinen danske bankin nurkalla.
... ja sitten siihen tuli sen kaverikin.
torstai 12. helmikuuta 2015
Kevät 2015 kerjäyskausi avattu!
lauantai 11. lokakuuta 2014
Syksyn 1.kerjääjä karkoitettu
Tänä aamuna todella nuori nainen oli lumekerjäämässä Asematien apteekin nurkalla.
Kohtelias kehotus poistumaan auttoi. Neiti tunsi ymmärtävän yskän ja lähti aseman suuntaan.
Huvittavaa oli että se KÄNNYKKÄ löytyi heti kerjäläisen taskusta... pitäähän mafian pakottajiin saada yhteys ja nouto seuraavaan keräyspaikkaan
lauantai 26. huhtikuuta 2014
Tiksussa 26.4 Romanialainen Turisti
HIRVEÄTÄ MITEN PÖYRISTYTTÄVÄÄ!
Romanialainen turisti oli kerjäämässä keskellä Tikkurilaa. Ei ollut turistilla tarpeeksi rahaa, vieläkään vaikka sama akka on kohta pari vuotta kerjännyt samassa paikalla.
Pöyristyn. Eikö KELA jo hommaa taas kotiuttamisrahaa tai asunnon ja täyden ylöspidon kun ämmä on tehnyt näinkin kauan työtä suomalaisten pottunokkien hyväksi??????
Suvaitkaa loisia, suvaitkaa ryöstelijöitä ja rosvojoukkoja. Kun taas tikkurilassa tapahtuu, tiedät kuka on asialla... romanian mafia.
torstai 27. maaliskuuta 2014
VR Odotustilat - Vantaan uusi nähtävyys
Unohtakaa Heureka, Vr odotustilat on Tikkurilan uusi nähtävyys.
Joka ilta on yleisölle vapaa pääsy kerjäläismafia-show esitykseen.
Mukana kerääjät , pakottajat, ja muut.
Rikollisjoukko ei ole tuolla junaa odottamassa, ehei. Nyt on kivat kovat piipussa ja rötöksiä odotettavissa kun tänä jengi on päässyt Tixiin pesiytymään.
Tiedät kuka on syypää, jos jotain outoa tapahtuu lähitienoilla.
tiistai 25. maaliskuuta 2014
Kovaa Peliä Tikkurilassa
lauantai 8. maaliskuuta 2014
Pohjasakkaa perseet penkissä asemalla ja tikkurissa
perjantai 7. maaliskuuta 2014
Jokiniementien liityntäkerjäysparkki
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
Kerjäyskausi 2014 virallisesti avattu
- ford galaxy saksan kilvissä
- ford escort farmari ZGP-345, katsastus ummessa, luovutustodistus rasitteena eli kärry on vielä edellisen omistajan, Kouvolalaisen herra Pasasen nimissä.
- KILVETÖN ford escort...mistähän tämäkin on raahattu paikalle (ja vielä mielenkiintoisempaa on MONTAKO VUOTTA kestää ennnekuin kaupunki saa sen hinattua varikolle. Huom. turha soittaa poliisille, poliisia ei kiinnosta parkkipaikkojen paskomiset vaan vakavammat rikokset)

Auton liikkuvudesta on hyötyä rosvoiluretkille lähdettäessä, jos vaikka paikkakunta käy kerjäläisretkueelle liian kuumaksi.
perjantai 3. tammikuuta 2014
Lets filmataan - kevätkerjäyskauden avaiset ?
Aloitan kevätkausi 2014 kuvaukset par'aikaa tikkurilan ympäristössä kuvaten vihjeiden perusteella kerjäläisiä aseman ympäristössä.
Kehottaisin kaikkia joille on tärkeää oma ja läheistensä turvallisuus tekemään samoin ja kuvaamaan ja tietenkin kehottaaan kerjääjiä lähtemään pois. Kerjäläiset jotka suomeen asti tulevat ovat täysin mafian organisoiman toiminnan käskytettämänä ja tulevat suomeen rötöstelemään. Tätä emme voi sallia.
Tikkurilaa 2013 kevään ja kesän vaivanneet rikolliset on kutakuinkin kaikki kuvattu pärstäkertoimineen niin tarkkaan että jos jotain tapahtuu tyypit varmasti löydetään.
Kuvauskeikka illalla 3.1.2014 ei tuottanut kummosia, outo saksan rekisterissä oleva Renault Megane Väritehtaankadulla ja autoleiriytyjien jätteitä A-Killan takana Teatteripolun parkkipaikalla.
![]() |
Renault Megane, Väritehtaankadulla |
keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Mihin hävisi kerjäläismafian lerintäalue ?
Tähän blogiin eksyvä voi ehkä huomata että olen kuluvan vuoden aikana ottanut silmätikukseni nuo ärsyttävät ryöstelijät - romanialaiset kerjäläiset ja
Ovat niin ärsyyntyneet että esim. heurekan puistoalueelle ei ollut meikäläisellä menemistä pitkään aikaan väkivallan pelon takia. Kaikki siksi että uskalsin aukoa päätäni (moneen kertaan keskellä katua ja suureen ääneen) siitä että suomeen ei saa tulla notkumaan asemalla, ryöstelemään paikallisia ja kerjäämään, vaan turistien on omattava riittävä matkakassa ja mentävä ihmettelemään nähtävyyksiä ja kulttuuririentoja.
Youtubeen olen ladannut melko liudan videoita jossa näette että mitä jokainen voi tehdä kadulla sen eteen johon poliisi tai viranomaiset ei puutu. Miksi kaikki tämä vaiva ? no siksi että alkoi tuntumaan siltä että virkavalta ei auta ja roskasakki alkoi leviämään koko seudulle yleistä turvallisuutta uhaten !
Ei suomeen tulla tekemään ihan mitä huvittaa !
MUTTA, nyt kesän vaihtuessa syksyyn nämä Vantaan Kerjäläiset(c) ovat hävinneet oudosti Tikkurilan kulmilta, ja surullisenkuuluisa heurekan parkki-ilmainen leririntäalue-paikkakin jäi kaipaamaan autoonsa majoittuvia lumeturistiryhmiä. Missä nämä romanikerjäläiset liikkuvat?
Toivon vihjeitä vantaalla asuvilta koska ei kohta ole mitään kuvattavaa!!!
Jon Rander ei ole oikea nimeni. En tietenkään paljasta oikeaa henkilöllisyyttäni koska mafia tulee kylään jos saavat tietää.
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
WELCOME TO TIKKURILA
Meitä tavallisia Ihmisiä jo pelottaa tämä organisoitu toiminta, kommenttia tuli että hyvä kun kuvaan, tuleepahan ongelma laajempaan tietoisuuteen.
MIKSI TIKKURILA on muodustunut näinkin keskeiseksi kerjäläis-feikki-lumeturistien kokouspaikaksi? Keskeinen sijainti, hyvät liikenneyhteydet ja ilmainen majoitus varmaan osasyynä.
Kerjäläismafian vastaisku Heurekan parkkipaikalla
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Heurekan kuvauskeikka 8.7.
maanantai 13. toukokuuta 2013
Esittelyssä tarvikeboksi
Video 1 : UFF:n tms kierrätyslaatikosta varastetut kledjut ovat löytäneet uuden käyttöryhmän.
Video 2 : Esmeraldaksi itsensä esitellyt romanialainen mustalainen tikkuraitilla.
Neiti vaan naureskelee kun hänelle yrittää selittää että normituristi EI KERJÄÄ, ja lainaäädännössäkin lukee että suomessa oleskeluun vaaditaan tarpeeksi rahaa...
perjantai 10. toukokuuta 2013
Turistinotkujat inc.
Tässä teille nyt myös sitä EU:n ihanuutta. Rajat on auki kaikille. Myös ei niin tavallisille turisteille.
Jos omassa maassa on asiat huonosti mennään kotimaassa itkemään asiaa paikalliseen sossuun tai jos semmoista ei ole niin vaikka lähimmän euroopan unionin toimistolle.
Valeturisti & rahankerääjä show
Ilmiselväsi nyt ollaan kyllästyneitä että älypuhelimen ja mafiatyyppisen valvojan omaavalta rouvalta kysellään tyhmiä.
tiistai 7. toukokuuta 2013
Kierros tikkurilassa 7.5.
https://www.youtube.com/watch?v=6UehftKXwto
torstai 2. toukokuuta 2013
Huijarituristit notkumassa tikkurin edessä 2.5.
Olispa pitänyt mennä sanomaan että ei tämmönen peli vetele, heti marsmars kerjäämään siitä.
maanantai 22. huhtikuuta 2013
Kerjäläinen ja ÄLYPUHELIN Tikkurila 22.4.
Yhden rouvista sain kuvatttua puhumassa kännykkään. MIETI - tarviiko ne teidän ropoja jos noilla on puhelimetkin ? Varmaan soitti mafiapomollensa että tulis jo hakemaan bemarilla pois...
perjantai 5. huhtikuuta 2013
Mafian porukka Tikkurilan asemalla 4.4.
1. Sinisen farmari mondeon kyytiin nousee ilta klo n.20 kuskin lisäksi VIISI nuorehkoa ulkomaalaista miestä. Sanoisin että ikärakenne 16-18 vuotta
2. ALAIKÄINEN kerjäläistyttö lähtee asemalta samoihin aikoihin HIENOSTI PUKEUTUNEENA tikkurin suuntaan. Ei kait vain - tässä kusee joku - Päivisin sama tyttö hiippailee keräämässä rahaa tyhmiltä suomalaisilta tikkuraitilla :)
-- hei, mieti :
Kuski on sama valvoja joka näkyy aikaisemmissa videoissa, lyhyt keski-ikäinen mies. Sama auto jne.
HERÄÄ KYSYMYS mitä miesporukka tekee suomessa , ei varmasti nähtävyyksiä katselemassa.
Kannattaa seurata uutisista rötöstelyistä, ryöstöistä, varkauksista jne.
Pojat varastaa ja tavarat lähtee heti myyntiin. Näin se homma hoidetaan suomessa. Keskusrikospoliisin talo sijaitsee parin km päässä ja nämä romanialaiset saavat tehdä IHAN MITÄ HUVITTAA.
Alla pari kuvaa siitä sotkusta, mitä tämä sama porukka jätti jälkeensä heurekan parkkiksella ja aseman nurkilla.